Pennut luovutetaan aikaisintaan 14-viikkoisina. Ennen luovutusta pennut rekisteröidään, sirutetaan ja rokotetaan kahdesti. Pennut luovutetaan sisäsiisteinä ja heidät on opetettu syömään erilaisia ruokia (sekä purkkiruokaa että kotiruokaa/lihaa). Käytämme kuivaraksuina vain eläinkauppojen laadukkaita valmisteita ja hiekkana meillä on paakkuuntuva mikrohiekka. Pennut ovat tottuneet muihin kissoihin.
Pentuja voi tulla katsomaan, kun ovat täyttäneet kuusi viikkoa. Kissan sitova varaaminen tapahtuu vasta henkilökohtaisen tapaamisen jälkeen. Kasvattajalla on tapana tuoda pentu uuteen kotiin.
Osa pentueista voi kasvaa myös sijoituskodissa, mutta siinäkin tapauksessa synnytys ja alkuaika vietetään täällä meillä, jotta voin varmistaa kaiken sujuvan ok. Sijoituskodissa vierailu sovitaan suoraan kasvattajan kanssa ja siellä käynnit tapahtuvat kasvattajan ollessa paikalla.
Pentujen mukaan tulee kirjalliset hoito-ohjeet, rekisterikirja (jossa rokotusmerkinnät) sekä terveystodistus. Pentujen vanhemmat ovat FeLV ja FIV negatiiviseksi testattuja. Pentueen emojen veriryhmä on A.
Birmapennun hintaan kuuluu ensimmäisen vuoden jäsenmaksu Pyhä Birman kissa ry:ssä.
Pentujen hinnat ovat 1200-1700 euroa (riippuen pennun tasosta ja rodusta). Hintaan vaikuttaa myös, kuuluuko siihen varhaiskastraatio/sterilisaatio (lemmikit).
Ensimmäiset pennut syntyivät 14.5.1998. Kaikki pentuni löytyvät Kissaliiton Omakissasta (laita kasvattajanimen kohtaan Pirimirrin, niin saat listauksen näkyviin).